Maanantaina ensiksi tokoiltiin Sirkuskentällä. Aiheena oli leikkiminen. Ottettiin kiertoja, josta palkka hieman viiveellä. Huomasin meinaan, että jos palkkaa ei tule heti kierron jälkeen yrittää tarjota toisin päin kiertämistä jne. Eli se menee sellaiseksi sahaukseksi. Mun moka, olen aina tajonnut heti lelua kun kiertää. Noh se tajus sen äkkiä ja rupes tulemaan kohti vaikka lelua ei olekaan näkyvissä.

Jäin sinne itse vetämään kurssia kun Sari tuli hakemaan Fania agilitaamaan. Ne oli treenailleet siivekkeiden kiertoja, putkea, jotain ohjaavan käden seuraamista ja tutustuneet puomin pintoihin.

Fani oli kuulemma ollut aika huippu. Putken se oli oppinut todella helposti ja se voitiin jo laittaa U-malliin. Olivat jo pystyneet tekemään lähetyksiä putkelle molemmista päistä. Oli tarjonnut omatoimisesti mustaa putkea (eli karannut sinne ), vaikka se on kuulemma haasteellinen.

Fania ei muut koirat kiinnostaneet ja se oli kuuliaisesti pysynyt Sarin kanssa karkaamatta kertaakaan. Mua tuli haistelemaan kun tulin halliin, mutta en huomioinut sitä mitenkään ja kun Sari kutsui niin meni takaisin ja jatkoi onnellisesti treeniä. Uskomatonta?! Vieras paikka ja henkilö ohjaamassa ja silti tekee noin keskittyneesti ja hirveellä motivaatiolla. 

Treenien jälkeen Sarilla oli kädet hieman veressä. Se varran ahne toi Fani on. Sarin kasvoilta voi lukea tuskan

Tiistaina vuorossa tokoa. Leikkiminen oli taas aiheena. Nyt sujui tosi hyvin. Päätin etten hae siltä lelua, vaan leikki jatkuu sitten kun tulee itse tarjoamaan. Sujui kivasti. Tajusi aika äkkiä mistä on kyse.

Keskiviikkona meillä oli treffit Itiksessä Leean ja Fanin velipoika Kaikun kanssa. Oltiin sosiaalistumassa sekä treenaamassa. Häiriö oli aikamoinen. Ihmisiä ja keltaisia kasseja (Hullut Päivät) oli vaikka kuinka kuinka paljon liikkeellä. Otettiin siinä sitten kaikkien ihmisten keskellä treeniä. Ensin tein Fanin kanssa hihnassa, mutta Leean kehotuksesta otin hihnan pois. Ei se karannut , vaikka minua jännittikin.

Kaiku ja Leea

 

Fani oli paljon pienempi kuin Kaiku. Painossa oli eroa noin kilo.

Pennuille tuli hieman riitaa keskenään (ruoasta, mistäpä muusta), joten päin ei voinut katsoa.

On ne varmaan sukua. Maassaolo tyyli on ainakin samanlainen

Torstaina treenattiin normaalisti ja käytiin kyläilemässä parin sosserin ja flatin luona.

Perjantaina alkoi sitten hallivuoro. Sitä oli jo odotettukin. Jau:n halli oli aivan uskomattoman hyvä. Tosi hyvä pohja ja muutenkin kiva. Otettiin luoksetuloa, jossa teki pienen baananin molemmilla kerroilla. Sitten metallinoutoa ja seuraamista. Sitten pikku tauko. Ruutu oli valmiina ja siellä pallo. Ensiki perusasentotreeniä ja sitten ruutua. Ruudun ensimmäinen lähetys ei onnistunut. Meni epävarmasti ja kierrellen, mutta meni kuitenkin. Seuraavat kaksi kertaa Anna vei sinne lelun ja meni hyvin. Muutama kierto ja sitten kotiin.

Tänään aamulla mulla oli aikeissa tehdä ensin jotain muuta juttua ja sitten ruutua, Fani oli erimieltä. Kun avasin oven, niin se karkas suoraan ruutuun ja palkkasi itse itsensä siellä olevalla pallolla. Huomenna täytyy olla itse varovaisempi. Otettiin metskua ja sitten ruutua. Lähetin noin 10 metristä tyhjään ruutuun ja palkkasin pallolla kun oli oikeassa paikassa. Toistin kaksi kertaa ja lopetettiin harjoitus siihen. Meni oikein kivasti. Kiertoja loppuun ja hieman perusasentoa. Leikkiminenkin sujuu jo aika kivasti.