Eilen käytiin meidän lähellä isolla kentällä tokoilemassa. menin sinne noin klo 15.00. Tiesin, että lapset pääsevät silloin koulusta ja viereisellä pyörätiellä käy kuhina. Häiriöt eivät haitanneet oikeastaan ollenkaan.

Ensiksi tehtiin ruutu kentälle. Ruutua ei kuitenkaan tehty ensimmäiseksi. Aloitettiin perusasento treenillä. Perusasento on hieman liian tiivis. Olen nyt muutaman päivän treenannut Fania kauemmas ja ihan hyvin on lähtenyt käyntiin. Tämän jälkeen otettiin tunnarin piilotusta, hyvin se jo sen haistaa ja käyttää nenäänsä. Ongelmana tässä on ollut liiallinen kiinnostus itse tunnariin. Eli sen mielestä se on kivempi kuin lelu. Nyt on jo paljon parempi. Näiden jälkeen tehtiin ruutu. Lähti hyvin ja meni oikeaan kohtaan. Olin tyytyväinen :) Lopuksi vielä kakeja, jotka sujuvat paljon paremmin sisällä. Nyt täytyy ruveta tekemään niitä enemmän ulkona.

Illalla käytiin tekemässä jälki Heurekan ruohikolle. Musta se ei mennyt kauhean hyvin. Jotenkin jäi semmoinen kökkö maku suuhun. Fani tekee ihan hirveällä motivaatiolla, mutta se menee vähän semmoiseksi touhottamiseksi. Kulma löytyi hyvin, mutta se ei ottanut sitä hirveän tarkasti. Noh lisää treeniä. Olin itsekin vähän ulalla jäljellä, koska en yhtään tiennyt missä se menee. Toisaalta Fanin täytyy tottua siihen.

Tänään sit mentiin ottamaan uusinta. Tein jäljen, mutta vähensin nameja rutkasti. Se tuntui jotenkin rauhottavan sitä. Käytti peremmin nenäänsä ja joutui oikeasti keskittymään. Kulmaan laitoin kuitenkin joka askeleelle namit ja hyvin otti nyt sen.

Jäljen jälkeen tottisteltiin. Vein koiran autoon ja tein ruudun kauemmas kentälle. Suunnitelma oli, että ensiksi perusasentoa, sitten tunnaria ja lopuksi ruutu ja kaket. Ei mennyt ihan niin kuin suunnittelin. Otin perusasento treeniä ja keskittyi tosi hyvin ja meni kivasti, mutta kun kaivoin nameja taskusta, niin huomasin kun se jo pinkoi ruutuun. Ei se sit pysähtynyt, vaan meni ruutuun ihan oikeaan paikkaan. En mä sitä siitä nyt tietenkään voinut palkata. Kutsuin vain pois. Jatkettiin treeniä ja kaks kertaa yritti karata sinne, mutta nyt sain houkuteltua sen jäämään. Tehtiin tunnari ja lopuksi kaket. Päätin etten tee lainkaan ruutua, vaan se on siellä häiriönä. Loppu treenit sujuivat hyvin. Ei ollut lainkaan enää menossa ruutuun. Nyt täytyy vaan ruveta laittamaan ruutu kentällä joka treeneissä, vaikka sitä ei ottaisikaan.