Gigo on ollut nyt häkkilevossa torstaista saakka. Se on pirteä enkä ole enää antanut sille Rimadylliä, jotta osaisi itsekin varoa liikkumistaan. Nyt taas näyttää ihan normaalilta koiralta. Se ei ole koskaan tottunut olemaan häkissä, eli sitä ei ole pentuna eikä vanhempana koskaan tarvinnut laittaa häkkiin. Kuitenkin aina kun pyydän sitä menemään häkkiin, niin sinne se kömpii ja makoilee siellä silmät auki. Nyt inhimillistän Gigoa, mutta toivon et se edes jotenkin tajuais sen olevan sille hyväksi. Ainakaan se ei tunnu siitä paljon kärsivän. Riemu on kuitenkin valtava kun se pääsee sieltä pois. Korvat töttöröllä ja lelu suussa se kävelee ympäri kämppää. Mä siinä sitten sivussa yritän pitää sitä paikallaan. Onneksi se on rapsutusnarkomaani, joten eilinenkin ilta (paria tuntia lukuunottamatta) meni lattialla istuskellen Gigoa rapsutellen. Gunu ja Fani on ihan ihmeissään miksei Gigon lähellä saa mennä, ne haluis just nyt molemmat leikkiä sen kanssa.

Gunu ja Fani on nyt ollut mulla mukana töissä, että Gigo saa olla rauhassa kotona. On jotenkin liikuttavaa kun tullaan töistä kotiin, niin Gunu juoksee Gigon häkille kattomaan et onko se vielä siellä. Sit heilutetaan häntää ja kutsutaan leikkiin. Pojathan ei oikeastaan enää normaalisti hirveesti leiki keskenään, mutta kai Gunukin vaistoaa et kaikki ei ole ihan hyvin.

Töissä Fani on opetellut "isojen" koirien elämää, eli se on ollut Gunun kanssa samassa häkissä, eikä enää omassa pienemmässä yksiössä. Gunu on tottunut olemaan siellä, joten se ei siellä hötkyile, se on myöskin toiminut hyvänä roolimallina Fanille. Siellä ne yhdessä makoilee eivätkä hauku tai muutenkaan ääntele kun siitä kävelee ohi.

Eilen perjantaina oltiin treenaamassa JAU:n halilla Fanin kanssa. Tehtiin sivulletuloa, seuraamista, luoksetuloa, metallinoutoa ja ruutua. Taas aivan liikaa pienelle pennulle. Sitä on vaan niin vaikea lopettaa kun menee niin hyvin. Pitäis vaan päättää ettei tee niin paljon, vaikka se jaksaisikin ja muistaa et se on vasta pentu.

Sivulletulo meni kivasti, on pikkuisen liian lähellä, mutta parempi. Seuraamista otettiin 3-5 askelta, niin et mä kävelen ihan suorassa. Tesu naksutteli ja meni kuulemma hyvin. Otin yhden metallin ja meni hyvin. Sitten luoksetuloa, jossa teki eka kerralla jonkun ihmeellisen loikan vasemmalle. Siinä oli matto teipattu ja hieman koholla, joten ihan ok. Toisella kerralla meni hyvin. Ruutua lopuksi. Harjoiteltiin paikkaan. Nyt vaan enemmän sellaista treeniä.

Tänään Gunu pääsi Hyvinkään koirakylpylään uimaan. Meille oli varattu uimaopettaja ja kaikki. Me ei sitä sitten tarvittu. Gunu meni rampista alas ja lähti uimaan, siinä meidän opetus. Mä sit paiskin sille palloa sen 30 minuuttia ja sit lähdettiin kotiin. Gunulla oli kyllä kivaa ja mä olin ihan litimärkä :)

Tänään on vaan otettu Fanilla sisällä kakeja. Toivottavasti huomenna olis hyvä ilma, niin vois ottaa vaikka muutaman kuvankin.