Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
26.01.2011 - 13:01

Gigo voi erinomaisesti. Vuodentakaisesta leikkauksesta ei jäänyt oikeastaan mitään ongelmia. Pikkuisen vasenta etujalkaa se käyttää huonommin, mutta muuten kaikki kunnossa. Kuntoutus teki siis tehtävänsä.

Gunnar on oma hellyyttävä itsensä. Pikkuisen sen kanssa on tokoiltu omaksi iloksi. Se on päässyt opettamaan Fania valjakkohiihdon saloihin, ja hyvin on opettanutkin sillä Fani menee jo kuin vanhatekijä.

Fanin kanssa on käyty myös sytyttelemässä. Aika kivasti se on jo ruvennut lampaita tuijottamaan :)

Fani läpäisi kesällä BH-kokeen ja sai voittajaluokasta tokosta ykköstuloksen. Kokeiltiin myös marraskuussa erikoisvoittajaluokkaa, mutta ei häävillä menestyksellä (EVL3 ruutu ja metalli 0).

Joulukuussa lopetettiin sitten kausi näytelmiin, josta Fanille hienosti tulos HYVÄ ja vielä KV-näyttelystä. Enää Fanin ei siis tarvitse koskaan osallistua näyttelyyn.

Kuva Saara Kangasniemi

Vuosi 2011 alkoi kokeiden osalta mukavasti. 23.1. Fani starttasi EVL:ssä saaden ensimmäisen ykköstuloksen. Paljon jäi parannettavaa vielä. Ohjaajankin käyttäytyminen kokeessa oli aikas huonoa, mutta me harjoitellaan ja sitä kautta tullaan paremmaksi.

04.06.2010 - 23:39

Paljon ona tapahtunut kuluvien kuukausien aikana. Fanin kanssa käytiin kahdessa tokokokeessa. Nyt olisi sitten kilpailuoikeus voittajaluokkaan. SM:ssä startataan kuitenkin vielä avossa.

ALO Espoo 13.5.2010

 

AVO Helsinki 30.5.2010

Paljon on treenattu ja tullaan treenaamaan. Tällä viikolla aloitettiin myös paimennusharjoitukset. Vielä ei paimentamisesta voida puhua, mutta sytyttely on jo hyvässä vauhdissa.

Gigo voi oikein hyvin. Se on päässyt vähintäänkin kerran viikossa uimaan ja onkin saanut kasvatettua hieman lihaksia luidenpäälle. Eläinlääkärin mukaan sen pitäisi vähän lihoa. Gigo ei tätä laittaisi pahaksi, sillä ruoka maistuu aina :)

11.03.2010 - 22:41

Aika menee sitten äkkiä. Nyt toi mamin mussukka täyttää jo yhdeksän kuukautta. Voi kuinka viisas se onkaan :)

Tää on mun lemppari pallo :)

Näin mä hautaan sen lumihankeen.

Hetkinen! Mihin se katos?!

Jos kaivan oikein syvältä, niin kyllä se varmaan löytyy :)

Täällä!

Maailman viisain koira?!

11.02.2010 - 22:02

Aika menee sitten äkkiä. Fani täyttää tänään 8 kuukautta! Sen kunniaksi käytiin ottamassa muutama kuva ulkona. Leikeissä mukana Fanin lempilelu Kroko :)

Maailman viisain koirarotu?

Osaa se olla söpökin.

Täältä löytyy pätkä Fanista pentuna. Mitäs luulette kuvien perusteella, että onko vielä saman verran virtaa? :)

Fani noin 12 viikkoa

03.02.2010 - 17:33

Nyt kun Gigokin pääse mukaan lenkeille, päätin ottaa kameran mukaan. Lumipöllysi ja hauskaa oli :)

Lenkille lähdössä. Miksiköhän Gunu istuu? Taitaa patsastella :)

Gigokin osaa patsastella :)

Gigo nauttii lumesta.

Kukahan näistä on se vilkkain tapaus?

Noh.. Onko vaikea arvata? Annan vinkin: Sillä on harvoin neljä jalkaa maassa.

Se on aika söpö!

Fanihan se on :)

30.01.2010 - 15:37

Tänään aamulla lähdettiin kaikkien koirien kanssa metsälenkille. Fyssari oli myös antanut Gigolle luvan juosta vapaana. Kaikki koirat olivat tietenkin innoissaan pitkästä metsälenkistä. Kun tultiin kotiin nakitin Matin kuvaamaan Fanin treenit videokameralla. Lähdettiin Fanin kanssa siis kentälle.

Kun me tehtiin Fanin kanssa tätä:

Fani treenaa (linkistä pääset kurkistamaan treenejä)

Niin Gigo teki tämän:

Kattokaa miten hienosti avattu :)

Gigo on siis parantunut niin hyvin, et se tekee jo kaikkia kolttosia. Gunnar makasi eteisessä kun tultiin kotiin ja näytti siltä et, mä en oo tehnyt mitään, vaan tuo toinen.

Siltä Gigo näyttikin.

Voi näitä labbiksia. Gigo on saanut niin paljon periksi asioita, se on niin fiksu et osaa käyttää sen hyödyksi. Sohvalle labbikset ei pääse kuin silloin kun annetaan lupa. Gigo siis tuijottaa niin kauan sohvan vieressä, että se päästetään sohvalle. Se on ihan hiljaa ja vaan tuijottaa. Pitäis varmaan ruveta laittaa tolle jotain rajoja, mut kun oon vaan iloinen, että se on vielä täällä meidän ilona. Ehkä joku päivä :)

13.01.2010 - 18:43

Paimennuskokeen säännöissä lukee:

"Tuomarin täytyy hylätä suoritus:
Jos koira puree ilman selkeää syytä tai koira ja/tai ohjaaja stressaavat eläimiä
tarpeettomasti."

Mitenhän tuomarit suhtautuisivat tähän?

Kyseessähän siis on Fanin oma lampaantalja. Voisiko tähän olla joku selkeä syy, minkä tuomarit uskoisivat? Ehkä se oli liian kova, tai liian pehmeä, tai se oli kiusannut sitä, tai, tai... Joka tapauksessa se sai kolhuja.

Talja oli siis symmetrinen, mutta nyt siitä puuttuu palanen.

Uskoisivatko tuomarit selkeäksi syyksi nälän? Fanihan on koko ajan nälkäinen! Täytyy ehkä harjoitella sellaista syyllistä ilmettä. Käviskö tämä?

Taitaa olla vähän ylimielinen?

Entäs tämä? Ei ehkä viäläkin näyttää siltä, että "heti kun lähdet, niin puren uudestaan" ilmeeltä!

Tämä taitaa olla hyvä. Kuvan nimi voisi vaikka olla: Olen aina ollut lampaiden kaveri, enkä koskaan tekisi niille mitään pahaa.

Nyt sit vaan jatketaan ton ilmeen harjoittelua :)

29.12.2009 - 17:21

Joulu on nyt vietetty ja eilen maanantaina saavuimme takaisin Kuusamosta Vantaalle. Fanilla oli ihka ensimmäinen joulu. Tietenkin se treffasi myös Joulupukin. Hassua kyllä pukki ei pelottanut sitä yhtään. Sinne se meni rapsuteltavaksi heti kun pukki istahti tuoliin.

 

Tietenkin pukilla oli myös koirille paketteja. Kiltisti kaikki odottivat lupaa päästä hakemaan pakettinsa.

 

Äkkiä Fani tajusi miten paketit avataan.

Gunulla siihen meni monta vuotta :) Sen mielestä pakettien kantaminen oli kivaa. Nyt siltäkin jo luonnistuu pakettien avaaminen.

Gigo on aina tiennyt miten paketit avataan ja taisi Fani ottaa siltä mallia.

Joulu Kuusamossa sujui rauhallisesti. Hieman pelkäsin miten Fani ja talon kuningatar pystykorva Vekku tulevat toimeen. Sisällä Vekku oli käämeissään Fanille ja muutaman kerran tokaisikin sitä. Fani ei ollut Vekusta moksiskaan, vaan jatkoi olemistaan iloisena pikku bortsuna. Ulkona kaikki oli kuitenkin hyvin ja leikkiä piisasi.

Päivän valoa ei ollut kuin vähän yli kaksi tuntia päivässä, mutta kyllä siellä on kaunista.

Pakkanen oli koko ajan yli kaksi kymmentä, joten ulkona ei hirveitä aikoja viihdytti, joten keskityimme tekemään tätä :)

Kotona Vantaalla noin 11 tunnin automatkan jälkeen. Päästiin hypistelemään lahjoja. Gigolle lahja oli mieluinen kun sitä ei voinut päästää suusta edes nukkuessaan.

Fani taas tykkäsi pureskella uutta ankkaansa.

Gunu tapanasa mukaan makasi masentuneena eteisessä. Se niin haluaisi asua Kuusamossa missä saisi varastaa kalaa ämpäreistä ja kieriskellä lumihangessa. Nii-in Gunu päätti viedä muutaman ahvenen ämpäristä. Siellä oli just tullut joku verkoilta ja ämpärissä oli kolme ahventa. Muutama sekuntti myöhemmin ämpärissä oli ainoastaan yksi ahven. Ei siinä vielä mitään. Verkot oli tuotu pesuhuoneeseen sulamaan ja verkkoihin oli jäänyt yksi siika ja yksi ahven. Gigo oli löytänyt tiensä verkoille ja syönyt siian. Nyt sillä on sitten siika ja verkkoa mahassa. Eiköhän se siitä selviä. Onhan se niellyt koukkujakin :)

Torstaina lähdetäänkin sitten uuden vuoden viettoon Raumalle :)

17.12.2009 - 22:43

Joulu on jo ovella ja vuosi lähenee loppuaan. Ihania uutisia kuulin tänään fyssarilta :) Gigo on ottanut huiman harppauksen kohti paranemista. Tästä on hyvä lähteä joulun viettoon kohti Kuusamoa. Ensin käydään Raumalla ja 23. päivä lähdetään sitten Kuusamoon. Uusi vuosi vietetään Raumalla. Matkustamista siis luvassa... taas :)

Tällä viikolla vietettiin muutama päivä Kotkassa. Nähtiin mm. Fanin veli Nomi, joka on yhtä valloittava kun Fanikin :)

Tuli sitä räpsäistyä muutama talvikuvakin Kotkassa Fanista.

Fani ja Fanin uusi hieno villapusero :)

Oi miten ihanaa kun sen saa pois :)

 

 

Kirjoittaja
Heidi
Gigo


Labradorinnoutaja uros

Beaver Pond´s Ciconia
synt. 27.6.2002

Gunnar


Labradorinnoutaja uros

Upwards Goodwill Gunnar
synt.
10.11.2003

Fani

Bordercollie narttu

Tending Outshine
synt.
11.6.2009